Airsoft on alunperin Japanista liikkeelle lähtenyt replika-aseharrastus, joka on viime vuosina kasvanut Suomessakin varsin varteenotettavaksi harrastusmuodoksi. Itse airsoft-sanalla tarkoitetaan sekä itse harrastusta, että harrastusvälinettä, heikkotehoista muovikuulia ampuvaa asereplikaa. Yleisimmin airsoftista puhuttaessa kumminkin tarkoitetaan näillä replikoilla pelaamista. Puhkupyssy, kuten jotkut harrastajat näitä aseita leikkimielisesti kutsuvat, on siis heikkotehoinen kaasunpaineella toimiva oikeaa ampuma-asetta muistuttava harrastease, joka ampuu 6mm tai 8mm nimellishalkaisijaltaan olevaa kuulaa.

Pyssyjen suuenergiat vaihtelevat muutamista kymmenysjouleista noin kolmen joulen tehoihin asti. Normaalin, virittämättömän, peleissä yleisesti käytetyn aseen energian pyöriessä noin 0,7-0,8 joulessa. Tälläinen ase jättää lähietäisyydeltä paljaalle iholle ammuttaessa pienen mustelman. Yleisimmin aseet toimivat jousi/mäntä/sylinteri-kokonaisuudella, jolla puristetaan riittävä määrä ilmaa kuulan taakse, jolloin paine lähettää ammuksen liikkeelle. Nämä jousienergiaan perustuvat aseet voidaan lisäksi jakaa kahteen eri luokkaan. Toisessa luokassa, käsiviritteisissä (vemput), jousi viritetään itse taakse esimerkiksi aseen luistista vedettäen ja liipasinta painettaessa mäntä vapautuu, jolloin ase laukeaa. Sähkötoimisissa aseissa jousen virityksen hoitaa sähkömoottori kellokoneiston avustuksella. Tällöin aseella voi ampua itselataavaa kerta- sekä sarjatulta. Toinen hieman erilainen aseluokka ovat ponnekaasuun perustuvat aseet, eli ns. kaasuaseet. Nämä ottavat energiansa nestekaasusta, joka laajetessaan synnyttää painetta, jolla kuula saatetaan matkaan.

Aseiden heikko teho mahdollistaa niiden turvallisen käytön toista pelaajaa vastaan. Kuulat kuitenkin singahtelevat sen verran kovaa, että silmät pitää suojata asianmukaisin suojaimin. Käytännössä tähän käyttöön eivät kelpaa mitkä tahansa suojaimet, vaan lasien täytyy täyttää tietyt turvavaatimukset. Juoksuhauta.net:n silmäsuojainvertailussa on käsitelty asiaa tarkemmin. Airsoft-pelejä voi kuvata vaikka taistelusimulaatioksi, joskin touhu ei yleensä tuon termin vakavuuden asteelle pääse. Yleisesti tarkoituksena on osua vastustajan pelaajaa kuulalla, jolloin osuman saanut poistuu pelistä. Tosin pelivariaatioita on lukemattomia, lipunryöstöstä puolustus-hyökkäyspeleihin ja edelleen vaikka tiedustelupainotteisiin erikoistehtäviin.

Lisäksi Suomessa järjestetään pääasiassa kesäisin isompia skenaariopelejä, jotka ovat ikäänkuin juonellisia tapahtumia. Usein skenaariot sijoittuvat taustajuonellisesti johonkin kuvitteeliseen tai aitoon konfliktiin ja pelaajat toimivat kentällä suorittaen erilaisia tehtäviä. Useimmiten homma tosin on lähinnä juoksentelua paikasta a paikkaan b yrittäen osua vastustajaan ja olla itse ottamatta osumaa. Tosin välillä skenaarioissa pääsee kokeilemaan omia rajojaan ja parhaimmillaan tunnelma on kuin astuisit itse aitoon tilanteeseen. Aamuyön hiljaisessa metsässä usvan seassa varovasti hyökkäystasalle etenevän ryhmän mukana kulkeminen on elämys jota on vaikea unohtaa.

Suomen lain mukaan airsoft-aseet lasketaan asejäljitelmiksi jonka hallussapitoa yleisellä paikalla säätelee järjestyslaki. Laissa yksiselitteisesti kielletään tälläisen esineen hallussapito ko. alueilla. Tämä seikka asettaa peleihin käytettäville alueille tiettyjä rajoituksia. Käytännössä järjestyslain rajoitus tarkoittaa, että airsoftia saa harrastaa vain alueella, jolle on hankittu erilinen kirjallinen tai suullinen lupa maanomistajalta. Yleisillä paikoilla kuten puistoissa tai talojen pihoilla ilman lupaa pelaaminen on siis kielletty. Tämä on maalaisjärjelläkin ajateltuna täysin perusteltua ja fiksua, sillä edes ammattilainen ei yleensä erota airsoft-asetta oikeasta kuin vasta aivan lähietäisyydeltä. Lisäksi laki määrittelee airsoft-aseen ostoikärajaksi 18 vuotta. Alle täysi-ikäinen tosin voi ostaa aseen huoltajansa luvalla.

Yksilöt, yhteisöt ja yritykset pyrkivät ylläpitämään ja hankkimaan lajin harrastamiseen soveltuvia pelialueita ja viime vuosina laillisia paikkoja onkin saatu käyttöön. Pelipaikkojen määrän kehityksessä ollaan tosin vielä huomattavan jäljessä verrattuna alati kasvaviin pelaajamäärin. Kirjoitushetkellä lähes jokaiselta suuremmalta paikkakunnalta löytyy jonkin tasoinen pelipaikka, mutta varsinkin suurten asutuskeskusten alueilla paikat ovat pelaajamääriin verrattuna pieniä ja lukumäärällisesti vähäisiä. Viime vuosina kehitystä on onneksi ollut havaittavissa.

Harrastuksena airsoft on osoittautunut liikunnalliseksi lajiksi jonka parista monet erilaiset ihimiset ovat löytäneet vapaa-ajan viettopaikan. Laji yhdistää yhden mielenkiintoisen harrastuksen alle muun muassa liikunnan, luonnossa liikkumisen, jännityksen, ryhmätyöskentelytaidot ja avoimen kilpailuvapaan harrastupiirin jossa varmasti tapaa uusia kavereita.

Tekstin kirjoittanut Antti Kauhanen